Perhoilua

Rikoin kompuroidessani pimeässä metsässä perhovapani parisen vuotta sitten. Ehdin pari vuotta tuota taitoa harjoitella. Ei minusta kovin hyvää siinä koskaan tullut mutta väliäkös siitä sillä ihan kivasti kuitenkin kaloja sain.
Juhannuksena Tuurissa käydessämme Jouni osti minulle uuden vavan. Olin tuosta vähän kahta mieltä. Välillä meni niin totaalisesti hermot siimaa vispatessa kun se oli enimmäkseen ruohossa ja puussa kuin vedessä.

Päätimme lähteä vähän kokeilemaan kuinka tuo sujuisi. Maanantai-iltana merikarvialle koskiin kokeilemaan. Ehkä olisin voinut hieman kuivaharjoitella kotosalla mutta en ole oikein hyvä tuossa ennakoinnissa. Ja unohdan kuitenkin kaiken joelle päästyäni.
No hermohan meinasi mennä heti alkuun, hyvä etten viskellyt vehkeitä menemään. Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin ja pikkuhiljaa alkoi tuntumaakin tulla. Pikkukaloja kävi pintomassa mutta mitään ei perhoon tarttunut.

Seuraavana aamuna uudestaan ja nyt ei mennyt kauaakaan kun perhoon tarttui pikkuinen hauki. Niin sievä pieni. Oli raasu niin loppu että minulla meni varmaan vartti tuota elvytellessä. Hyvin hän tokeni tuosta koettelemuksestaan.

Loppupäivän en mitään saanutkaan vaikka pintomista olikin. Pikkukaloja mutta varmaan joku isompikin joukossa.
Kuitenkin mukava päivä kauniissa maisemissa. Kyllä tuo kärpänen taitaa taas purra kokonaisuudessaan sillä tuo perho millä hauen sain jäi ylös kuusenoksaan. Muistaisin että tein niitä aikanaan kolme. Täytynee kaivella perhorasiaani. Noitahan pitää ehdottomasti tehdä lisää!
Olin jo ajatellut etten enää perhovehkeisiin koske mutta taisinpa nyt pyörtää sanani.